Laitapuolen kulkijat

Pähkinänkuoressa

Laitapuolen kulkijoiden tarinat jäävät usein kertomatta, ja se ei ole hyödyllistä kenenkään kannalta.

Eräs kansanryhmä vastaanottaa pääsääntöisesti sääliviä katseita ja miekkataksin kyytejä. Samalla kuitenkin monta mielenkiintoista ja opettavaa tarinaa elämän raadollisuudesta jää kuolalammikkona juoppoputkan lattian silotetulle pinnalle. Tai näin ainakin uskon, sillä haluan avata näitä tarinoita kirjan avulla.

Laitapuolen kulkijat olisi kokoelma kertomuksia, joista ei puhuta ääneen. En tiedä miksi asia minua kiinnostaa, mutta riittää että se kiinnostaa. Kadulla päivästä toiseen pulloaan tyhjentävä pultsari ei välttämättä ensivaikutelmalta vaikuta siltä, että hänen panoksensa yhteiskunnalle olisi merkittävä. Ehkä jopa päinvastoin. Kuitenkin jo toisen kerran mainitsen sanan usko, kun uskon, että heillä olisi monta tarinaa jaettavana. Mikä johti hänet juomaan? Miksi hän on asunnoton? Sosiaalipornoa tai ei, kaikki tarinat ovat arvokkaita.

Ajatus lähti liikkeelle vajaa 10 vuotta sitten, kun kävelin öistä Runeberginkatua opiskelijabileistä kotia kohti. Oli suhteellisen kylmä, ja silmään putoavat hiutaleet kertoivat talven tulosta. Kadunkulmassa istui mies, joka kiroillen korjasi mankkaansa nyrkillä. Ei tuntunut auttavan, mutta pyynnöstä päätellen 1 euron kolikko olisi parantanut kahvihampaan. Kuten tyypillistä, kävelin ohi, enkä kiinnittänyt huomiota.

Sosiaalipornoa tai ei, kaikki tarinat ovat arvokkaita.

Käännyin kuitenkin takaisin. Kaivoin euron kolikon taskusta ja kysyin: “mikä mankkaa vaivaa?”

“Emmä tiiä, eilen se futas ihan hyvin, mut nyt se on kaputt. Kai se on tää talvi. Pistää paikat jumiin — meikälläkin.”

En tiedä miten ja miksi, mutta jäin juttelemaan tämän silminnähden riutuneen, noin viiskymppisen miehen kanssa.

Kuulin tarinoita laidasta laitaan. Milloin nuorempana ryyppyreissu oli venynyt niin pitkälle, että kaveri oli kuollut matkassa ja milloin taas oli ollut vaikeaa, kun akka jätti ja lähti.

Sillon muuten ryypättiin.

Oman menestyksen leimaamme omaksi saavutukseksemme, siinä missä vastoinkäymisten syyt etsitään muualta.

Tämän jälkeen ajatus tarinoiden tuomisesta isomman joukon tietoon on alkanut kiehtoa.

Konkreettisena ajatuksena olisi haastatella avoimesti kuvaukseen sopivia henkilöitä, ihan sissihenkeen suoraan kadulta. Viedä vaikka lounaalle ja pistää nauhuri päälle henkeen “kerro sun juttus.” Ei varmasti ole helppoa, mutta harva tekemisen arvoinen asia on.

Sitä harvoin jaksaa kyseenalaistaa omaa osuuttaan asioihin, varsinkin jos voi laskea kuuluvansa hyväosaiseksi. Oman menestyksen leimaamme omaksi saavutukseksemme, siinä missä vastoinkäymisten syyt etsitään muualta. Harvoin sitä arjessa miettii, miten paljon onnella on osuutta siihen, miksi minä olin kävelemässä lämpimään kotiin, enkä ollut korjaamassa tuota rikkinäistä mankkaa.

Tykkään tarinoista. Olen kyllästynyt menestystarinoihin. Menestys on aina helppo kertoa jälkikäteen loogisesti ja ihannoivasti, ja näinhän tehdään. Ihminen on ns. after the fact -ajattelija, ja se on ihan ok. Mutta kuka kertoisi tarinoita niistä arkisista ihmisistä, joiden asiat — joko omasta tai muista syistä — eivät ole menneet putkeen? Ehkä se olen minä.

...tai selaa aiheittain: artikkeli , kirja-arvostelu tai podcast .

Jussi Virtanen

Olen suunnittelija, joka on saanut palvella lähes 100 asiakasta, joihin kuuluvat mm. Smartly.io, Nosto, Leadfeeder, Kesko, PwC ja Ruohonjuuri. Aiemmin toimin Venuun brändivastaavana.

Perustamani suunnittelutoimisto Solder auttaa asiakkaitaan rakentamaan maailmanluokan palveluita.

EdellinenSeuraava
Jussi
Virtanen
Menu