The Subtle Art of Not Giving a Fuck

The Counterintuitive Approach to Living a Good Life

Pähkinänkuoressa

Lennokkaalta kuulostavan otsikon takaa paljastuu hauska ja syvällinen katsaus itselle tärkeiden asioiden määrittelystä ja rajaamisesta.

Teen usein alkuun tunnustuksia, ja voi olla, että olen tehnyt tämän kyseisen jo aiemmin. Minulla on nimittäin tapana selata muiden kirjoittamia arvosteluja aina ennen kuin kirjoitan omani. Koitan kalastella ajatuksia kanssakirjoittajien teksteistä. Mutta nyt kun kyseessä on teos, jonka pelkkä otsikko jo kehottaa haistattamaan vitut, niin teenkin juuri niin. Tällä kertaa kirjoitan aivan suorilta. Tämä teksti ei tule olemaan kaunista eikä kaunisteltua. Tällä kertaa tarjoillaan tiukkaa paskaa suoraan ytimestä.

Mark Mansonin The Subtle Art of Not Giving a Fuck on yksi suorasukaisimmista lukemistani kirjoista, ja onnistuu samanaikaisesti olemaan hauska ja ajatuksia herättävä. Olin kuullut useammalta taholta, että teos on hyvä, mutta niin olen kuullut monesta muustakin teoksesta. Halusin jotain kevyttä iltalukemista, joten nappasin tämän teoksen. Ja onneksi nappasin.

Yleisestä sävystä mieleeni tulee välittömästi Neil Straussin The Truth, joka säväytti avoimuudellaan. The Subtle Art of Not Giving a Fuck tekee täysin samoin. On todella virkistävää lukea tekstiä, jonka sanomassa ei ole pätkän vertaa kainostelua. Eikä jokasivuiset naurahduksetkaan ole pahitteeksi juuri ennen nukkumaanmenoa.

En tiedä sinusta, mutta tykkään selata kirjojen sisällysluetteloita. Mitä oudommilta tai provokatiivisemmilta ne vaikuttavat, sitä parempi. Vilkaistaanpas, mitä tämä teos on syönyt:

  1. Älä yritä
  2. Onnellisuus on ongelma
  3. Et ole erityinen
  4. Kärsimyksen arvo
  5. Teet aina valintoja
  6. Olet väärässä kaikesta (mutta niin olen minäkin)
  7. Epäonnistuminen on suunta eteenpäin
  8. Kieltäytymisen tärkeys
  9. …Ja sitten kuolet

Että sellaista. Myönnän, että tällainen kattaus herättää kutkuttavia ajatuksia. Okei, tullaan puhumaan onnellisuuden tavoittelun haasteista, kärsimyksestä (buddhalaisuus huudettu), epäonnistumisesta ja kuolemasta. Potentiaalisesti siis kovaa kamaa tarjolla.

Sisällysluetteloa silmäillessä mieleen hiipii myös toinen ajatus. Nimittäin se, että samat teemat ovat tulleet vastaan muuallakin. Tämä vahvistaa käsitystä, että elämän perusopit ovat kyllä helposti tiedettävissä ja löydettävissä, mutta samalla todella vaikeita noudattaa (maailma on täynnä self-help kirjoja, joissa puidaan samoja asioita eri näkökulmista). Kuuntelen esimerkiksi juuri The 7 Habits of Highly Effective People -nimistä kirjaa, jonka otsikko on oksettava, mutta jonka sisällöstä löytyy paljon yhtäläisyyksiä Mansonin teoksen kanssa.

Kipu kaikissa muodoissaan on arvokasta tietoa, mutta jossain vaiheessa olemme unohtaneet sen tärkeyden.

Nämä ovat perusoppeja, joiden ymmärtäminen tekee elämästä sekä helpompaa että vaikeampaa. Kuulostaa paradoksaaliselta, joten avaan tarkemmin. Helpompaa siksi, että tiedät jatkossa, miten haluat elää. Vaikeampaa siksi, että tämä tieto voi johtaa tekoihin, jotka voivat tuntua ylitsepääsemättömän vaikeilta. Se voi olla parisuhteen lopettaminen, addiktoivasta tavasta luopuminen tai vaikkapa omien arvojen uudelleenmäärittely. Jos sinulla on kokemusta jostain edellämainituista, tunnet niiden tuoman lyhyen tähtäimen tuskan ja pitkän tähtäimen ilon.

Jaksan aina ihmetellä, miten yllättävän moni tuntuu olevan täysin tietämätön näistä perustavaa laatua olevista opeista. Tekee pahaa katsoa sivusta, kun ihmiset ajavat itsensä selkä seinää vasten, vaikka ongelmat olisivat vältettävissä hyvinkin pienillä muutoksilla ajattelussa ja toiminnassa.

Olenkin tässä ihmettelyni puuskassa aikanani udellut muutamalta opettajaystävältäni, että miksei koulussa harjoitella esimerkiksi kommunikaatio- tai ihmissuhdetaitoja, ja ilokseni muistan saaneeni vastauksen, että nykyään nämä ilmeisesti ovatkin osa opetussuunnitelmaa (korjatkaa jos olen väärässä, vastaan kyllä sähköpostiisi). Hyvä suunta siis.

Onnellisuus on vaikea käsite

Takaisin aiheeseen. The Subtle Art of Not Giving a Fuck pelaa ison väitteen ympärillä: onnellisuus on ongelma. Ei niinkään, että onnellisuus itsessään olisi ongelma, vaan se, että kaikilla pitäisi olla ihan saatanan kivaa jatkuvasti. Jos katsotaan ihmistä ihan biologiselta kantilta, tämä ei ole edes mahdollista (koska hyvä olo on suhteellista, ja tämän hetken euforia on seuraavan hetken lähtötaso). Vitutus (eli henkinen kipu, jota muuten aivot eivät osaa kunnolla erottaa fyysisestä kivusta) on biologinen komponentti, jonka tarkoitus on kertoa, kun on aika muuttaa suuntaa.

Kipu kaikissa muodoissaan on arvokasta tietoa, mutta jossain vaiheessa olemme unohtaneet sen tärkeyden. Kivun juurisyyn etsimisen ja ratkaisemisen sijasta keskitymme epämukavien tuntemusten poistamiseen.

Kuten varmaan arvaat, tämä on ongelmallista.

Ne henkilöt, jotka onnistuvat ratkaisemaan mielekkäitä ongelmia ratkaisevat niitä huomattavasti enemmän, tehokkaammin ja innokkaammin.

Kun isoisääni vitutti, siihen ei haettu mitään suurempia selityksiä. “Jaahas, nyt vähän vituttelee, mutta tämä kuuluu elämään.” Hän saattoi ehkä tokaista tunteesta vaimolleen tai purkaa ajatusta kavereilleen. Elämä kuitenkin jatkui.

Tervetuloa nykyaikaan. Kun koet pientä vitutusta, huomaat selaavasi 1431 kuvaa onnellisista ja iloisista ihmisistä (kiitos sosiaalisen median), jotka elävät onnellisuuden huipulla, jatkuvassa kliimaksissa. Ja yhtäkkiä otatkin oman vitutuksesi niin, että sinussa on jotain vialla. Miten minulla ei voi olla tuota onnea, joka muilla jatkuvasti on?

Onnellisuus on ongelmanratkaisua

Elämässä on väistämättäkin ongelmia, joten ongelmattoman elämän tavoittelu on tuomittu epäonnistumaan. Voidaan sanoa, että onnellisuus on ongelmanratkaisua, joten ratkaise sellaisia ongelmia, joista nautit.

Mistä tiedät, mitä ongelmia haluat ratkaista? Kuuntele omia taipumuksiasi. Saatan esimerkiksi käyttää täysin järjettömiä määriä aikaa tämän sivun tekniseen viilailuun, vaikka siitä ei ole mitään näkyvää iloa kenellekään (no ehkä vähän on, koska tää sivu on supernopee). Kuitenkin rakastan näiden teknisten haasteiden ja ongelmien selvittelyä. Se on itsessään antoisaa. Siinä salaisuus. Kyse on matkasta, ei päämäärästä. Ja koska teen tätä intohimoisesti, opin myös paljon uusia asioita joka ikinen hetki. Kun tämä oppi hiljalleen kasautuu, huomaan ymmärtäväni jälleen isompia ja vaikeampia kokonaisuuksia ja sitä kautta rakennan esimerkiksi ammatillista osaamistani.

Ne henkilöt, jotka onnistuvat ratkaisemaan mielekkäitä ongelmia ratkaisevat niitä huomattavasti enemmän, tehokkaammin ja innokkaammin. Ne ihmiset, jotka edes jollain asteella nauttivat punttisalilla käymisestä ja tekevät sitä toistuvasti, ovat niitä, ketkä penkkaavat oman painonsa tuplana. Ne henkilöt, jotka nauttivat korporaatioelämän lainalaisuuksista ja tyylistä ovat niitä, ketkä siellä maailmassa myös pärjäävät.

Tämä ei tarkoita, että edes mielekkäiden ongelmien ratkaisu olisi aina helvetin hauskaa. Ei tietenkään. Saatan repiä hiuksia päästäni, kun en saa jotain juttua toimimaan, mutta kun vaan jaksan puurtaa, ratkaisu lopulta löytyy ja se palkitsee. Hämmennys on tunnehinta oivalluksesta. Olen saanut huomata tämän todella usein viimeisten vuosien aikana.

Mitä seksikkäämmäksi ja halutummaksi haluat itsesi kokea, sitä rumemmaksi ja epähalutuksi itsesi koet

Huh, meinaan selvästi lähteä ihan tangentille. Onneksesi muistin, että olen jo kirjoittanut tästä aiheesta oman artikkelin, joten jatketaan kirjan parissa.

Heitämme netissä läppää ensimmäisen maailman ongelmista, mutta todellisuudessa viimeisen 30 vuoden aikana länsimainen kulttuuri on luonut ikäpolven, jonka stressiongelmat, ahdistus ja masentuneisuus ovat lähteneet ihan lapasesta. Kyllä, vaikka kaikilla olisi hieno auto, uusin telkkari ja ruokaakin saa tilata kotiin. Ongelmamme eivät ole enää materiaalisia, vaan henkisiä. Ja hei, ei sun mua tarvitse uskoa (en mäkään uskoisi), tutustu mielummin vaikka tähän syventävään artikkeliin nykynuorten onnettomasta tilanteesta.

Positiivisten asioiden tavoittelu on negatiivinen kokemus

Mansonin mukaan kaikessa positiivisuuslätinässä unohdetaankin yksi tärkeä seikka, joka menee kutakuinkin näin:

Positiivisten kokemusten tavoittelu on itsessään negatiivinen kokemus. Ja kääntäen, omien negatiivisten kokemusten hyväksyminen on itsessään positiivinen kokemus.

Siis mitä paskaa tämä nyt on? Ai että en saisi tavoitella positiivisia kokemuksia? I’m glad you asked, perustelen mielelläni. Filosofi Alan Watts kutsui tätä ilmiötä nimellä “the backwards law”, eli nurinkurisuuden laki. Katsos, mitä enemmän pyrit tuntemaan olosi paremmaksi, sitä tyytymättömämmäksi (hitto mikä sana) tunnet itsesi, koska pyrkimyksesi vain korostaa, että et vielä ole sitä, mitä tavoittelet.

Avain on olla sinut sen kanssa, mitä tällä hetkellä on.

Mitä seksikkäämmäksi ja halutummaksi haluat itsesi kokea, sitä rumemmaksi ja epähalutuksi itsesi koet—huolimatta siitä, miltä näytät. Mitä epätoivoisemmin haluat olla rikas, sitä köyhemmäksi tunnet itsesi, vaikka tekisit kuinka paljon rahaa. Tavoittelemalla rahaa et koskaan saavuta rikkautta, vaan ainoastaan köyhyyden uusia tasoja, koska standardisi muuttuvat tavoitteidesi kanssa käsi kädessä. Et ole koskaan tyyvyäinen. Jos omissa tavoitteluissasi luulet olevasi tämän kierteen yläpuolella, mieti vielä uudestaan.

Kärsimys kuuluu elämään

Yksi neljästä buddhalaisuuden perusviisaudesta kertoo meille, että elämä on kärsimystä. Tätä arjessa kärsimistä kutsutaan termillä dukkha. Manson lisää, että kärsimyksen välttely on itsessään kärsimyksen muoto. Ja tästä johtuu valtaosa nykymaailman kärsimyksestä: ihmiset eivät hyväksy vaikeita ja pahoja tunteita ja ajatuksia, vaan pelkäävät, karttavat ja ennen kaikkea turruttavat niitä. Uskotaan, että seuraava loma, telkkari, auto, talo tai vaimo tuo sen kauan kaivatun ikuisen onnen, mutta todellisuudessa tällaiset saavutetut tavoitteet ovat parhaimmillaankin löysä antikliimaksi.

Avain on olla sinut sen kanssa, mitä tällä hetkellä on. Hyväksyä nykytilanne ja nauttia siitä. Välittää niistä asioista, jotka on valinnut itselleen tärkeäksi ja antaa muiden asioiden olla. Tämä ei tarkoita, että elämässä ei saisi olla tavoitteita tai unelmia. Elämässä saa ja kannattaakin olla tavoitteita ja unelmia, mutta niiden kannattaa olla linjassa omien arvojesi kanssa. Tällöin voit nauttia myös nykyhetkestä, etkä elä pelkästään tulevaisuudessa.

Arvosi määrittelevät elämäsi

Ensi kerran kun kuulet jossain mielipiteen tai kohtaat toimintatavan, josta valtavirta on samaa mieltä, mutta sisimmissäsi se ei tunnu sinulle sopivalta tai oikealta, ole erityisen tarkkana. Olet nimittäin arvokysymyksen äärellä. Arvot ovat sinulle tärkeitä asioita, joiden pohjalta toimit ja teet päätöksiä elämässäsi. Kun teet jotain, joka sisäisesti ei tunnu hyvältä tai ei ole oikein, syntyy arvoristiriita.

Jos arvosi on esimerkiksi vaalia avioliittoasi rakastavan pyyteettömästi, arvojesi mukaiseen käytökseen ei (luultavasti) kuulu kokainiinihuuruiset orgiat maksullisten naisten kanssa. Yhden arvon valitseminen ja noudattaminen vaatii aina jonkun toisen arvon hylkäämistä. Hyvänä puolena arvojen mukaisessa elämässä on se, että tällöin toimintasi on aina yhtenäistä.

Huomaan muuten, että meinaan ihan kiihtyä tätä kirjoittaessani. Tämä siksi, samaistun kirjan sanomaan ja tyyliin niin paljon, että olisin itse halunnut kirjoittaa sen. Perkele, onko ok, jos tässä lennosta teenkin vähän pidemmän “arvostelun” ja samalla käännän koko teoksen suomeksi? No okei, se voisi olla jo vähän epäeettistä, joten Timo Jutilan sanoin mennään eteenpäin.

Kirjan pääsanoma ei ole se, että mistään ei pitäisi välittää. Päinvastoin, Manson pitää erityisen tärkeänä, että valitsemme tarkkaan ne asiat, joista päätämme välittää. Jos välitämme liian monesta asiasta, emme välitä mistään.

Loppusanat

The Subtle Art of Not Giving a Fuck on teos, jonka karskin kielenkäytön alta paljastuu hauska, nokkela ja ajatuksia herättävä sanoma. Teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää. Manson rakentaa hyvän draaman kaaren, innostaa ja lopuksi vielä pysäyttää koskettavuudellaan. Tämä on elämänmakuinen teos, josta välittyy kokemus ja inhimillisyys. Jos voisin antaa jonkun opuksen elämään vaikka lukioikäisille, antaisin tämän.

Ja koska arvostan aikaasi, pysäytän rainani tähän. Selailen kirjaa tässä samalla ja fiilis on luokkaa “ai niin toikin juttu, siitähän haluaisin vielä sanoa”. Vaikka koen vaillinaisuutta oman kirjoittamiskykyni kanssa, uskon, että jos sikseen tulee, sait tästä tarpeeksi kimmoketta ottaa The Subtle Art of Not Giving a Fuckin lukulistallesi pikimmiten.

...tai selaa aiheittain: artikkeli , kirja-arvostelu tai podcast .

Heräsikö ajatuksia?

Usein blogeissa on kommentointiosio, jossa kävijät pääsevät jakamaan ajatuksiaan muille lukijoille. Olen jättänyt kommentointimahdollisuuden tarkoituksella pois seuraavista syistä:

  1. Jos blogi on kävijämääriltään maltillinen (kuten tämä), kommentointiosiot ovat usein tyhjiä.
  2. Kommentit ovat harvemmin pitkän ajatustyön tuloksia, vaan enemmänkin nopeita heittoja.
  3. Henkilökohtainen keskustelu on usein antoisampaa.

Kommenttisi ja ajatuksesi ovat minulle tärkeitä. Kannustankin sinua lähestymään minua suoraan ajatuksellasi. Laita sähköpostia minulle. Ne keskustelut, jotka ovat nousseet jostain kirjoituksestani, ovat usein toimineet innostuksena jatkaa kirjoittamista. Kiitos, että jaksatte uskoa ja auttaa.

Jussi Virtanen

Olen suunnittelija, joka on saanut palvella lähes 100 asiakasta, joihin kuuluvat mm. Smartly.io, Nosto, Leadfeeder, Kesko, PwC ja Ruohonjuuri. Aiemmin toimin Venuun brändivastaavana.

Perustamani suunnittelutoimisto Solder auttaa asiakkaitaan rakentamaan maailmanluokan palveluita.

EdellinenSeuraava
Jussi
Virtanen
Menu