June, 2016

Ymmärtäminen

Mitä enemmän luulee ymmärtävänsä, sitä vähemmän yleensä ymmärtää. Kääntäen: mitä enemmän tietää, sitä enemmän ymmärtää, että ei tiedä. Itsevarmuus oman tiedon suhteen vähenee tiedon karttuessa. Havainto on niin triviaali, että vuonna 2000 siitä myönnettiin satiirinen Ig Nobelin palkinto.

Hyvin tekeminen on vaikeaa. Kun tekee jotain (oli sitten kyseessä rakennushanke, taideteos, verkkopalvelu tai vaikkapa poliittinen kannanotto), kommentointi perustuu usein siihen, mitä oikeasti olisi pitänyt tehdä. Valitettavan usein kommentoijat ovat sokeita tehdyn työn tai ilmiön monimutkaisuudelle, ja voivat olla tiedottomia tehdyistä kompromisseista, johtopäätöksistä ja ratkaisuista.

Mitä enemmän tietää, sitä enemmän ymmärtää, että ei tiedä.

Kun aloin summata ajatuksiani tästä aihealueesta (ymmärtämisestä ja tiedosta), ajattelin, että kirjoitan helposti hyvän tekstin. Sitten istuin alas, aloin tutkia tarkemmin ja tajusin, että mitä enemmän uppouduin ymmärryksen (ja ymmärtämättömyyden) teemaan, sitä vähemmän ymmärsin.

“Ei jumalauta, en mä tästä voi enää sanoa mitään, ei mun taidot riitä”, ajattelin.

Vaikka tiedostin missaavani varmasti jotain olennaista, päätin kuitenkin yrittää muodostaa näistä hatarista ajatuksista kokonaisuuden. Huomasin myös samalla, että samaa teemaa olivat pyöritelleet useammatkin historian merkkihenkilöt.

“Yksi nykyajan suurista tuskista on, että ne ketkä tuntevat varmuutta, ovat tyhmiä, ja ne, ketkä yhtään edustavat luovuutta ja ymmärrystä, ovat täynnä epäluuloa ja päättämättömyyttä,” sanoi Bertrand Russell, toinen Principia Mathematican kirjoittajista. “Tietämättömyys synnyttää useammin itsevarmuutta kuin tieto”, Darwin. Entä Shakespeare? “Tyhmä ajattelee olevansa fiksu, mutta fiksu tietää olevansa tyhmä.”

Tyhmä vai ei?

Muun muassa Kimi Räikkösen luottolääkärinä toiminut Aki Hintsa ihmetteli, miksi ihmiset tulevat kysymään häneltä lääketieteellisiä neuvoja, vaikka hänestä tuntui, että hän ei tiennyt mitään. Että eivätkö he ymmärrä, että eihän hän tiedä juuri mitään. Hänen oli vaikea uskoa omaan tietoonsa ja taitoonsa, koska oli oppinut tiedostamaan kykyjensä rajallisuuden. Mistä tässä ilmiössä on kyse?

Enter Dunning-Kruger -efekti. Oman osaamisen virhearviointia tutkineet David Dunning ja Justin Kruger tulivat siihen johtopäätökseen, että jossain tietyssä taidossa tai tiedossa kykenemätön ihminen ei havaitse omaa kykenemättömyyttään. Eli jos luulen tietäväni esimerkiksi nyt tästä osa-alueesta jotain, ja olen siitä itsevarma, en välttämättä ole vielä hahmottanut kokonaisuutta ja sen monimutkaisia syy-seuraussuhteita.

Dunning Kruger -efekti

Itsevarmuuden määrä on usein sitä korkeampi, mitä vähemmän tietää. Kaikki näyttää selkeältä siihen pisteeseen asti, kunnes hahmottaa kokonaisuuden. Myös Dunning ja Kruger totesivat tämän havaitessaan testihenkilön ymmärtävän oman tietämättömyytensä vasta sen jälkeen, kun hän oli joutunut harjoittelemaan tietoa tai taitoa, jonka luuli osaavansa.

Kun VR:n junat myöhästelevät, tuntuu koko kansa olevan pätevä kommentoimaan, miten junaliiketoimintaa pitäisi pyörittää.

Koen tätä usein omassa työssäni. Kun asiakas toivoo omasta mielestään pientä muutosta esimerkiksi verkkopalvelunsta käyttöliittymään, alan heti pohtia, miten haluttu muutos vaikuttaa kokonaisuuteen, käytettävyyteen, toimivuuteen eri päätelaitteilla ja miten se kannattaa toteuttaa teknisesti. Pieneltä kuulostava muutos voikin olla iso kokonaisuuden kannalta. Kun liikutat yhtä puuta, kokonaiskuva metsästä muuttuu.

Julkisen keskustelun nykytila

Toisen tekemistä kommentoiva henkilö on harvemmin valmis (tai kykeneväinen) itse tekemään paremmin. Sosiaalisessa mediassa törmää usein päivittelyyn, jossa haukutaan jotain palvelua ja todetaan perään, että pitäisi varmaan itse tehdä tämä paremmin. Olen itsekin aikanani sortunut siihen. Näistä huuteluista kuitenkaan harva johtaa konkretiaan. Mikä on tällaisen kommentoinnin arvo? Mitä tarkoitusta epäonnistuneiden hankkeiden tai palveluiden päivittely (ja oman paremmuuden korostaminen) palvelee? En vilpittömästi tiedä, mutta uskoisin, että tämän energian voisi kohdentaa paremminkin.

Tullaan erotteluun tekijöiden ja katsomon välillä. Tekijöillä harvemmin on aikaa kommentoida muiden tekemisiä—paitsi hyvällä—sillä he keskittyvät siihen, miten voivat tehdä lisää; antaa yhteiskunnalle. Kuulin ohimennen VR:llä työskennelleen henkilön toteavan: “olen käsittänyt, että kaikki ihmiset tekisivät tämän meidän työmme paremmin. Harmi vaan, että ilmeisesti kukaan heistä ei ole töissä täällä.”

Kun junat myöhästelevät, tuntuu koko kansa olevan pätevä kommentoimaan, miten junaliiketoimintaa pitäisi pyörittää.

Nykymaailmassa äänensä saa kuuluviin kuka tahansa. Kynnys kommentoinnille madaltuu sitä mukaa, mitä vähemmän kommentoija ilmiötä ymmärtää (lue: mitä enemmän luulee ymmärtävänsä). Moni perehtyneempi henkilö ei ota asiakseen kommentoida esimerkiksi valtion päätöksiä budjetin tai verotuksen suhteen, koska ymmärtää, että päätöksissä on otettu iso määrä muuttujia huomioon—niin iso, että vaikka päätös tuntuisi oudolta, on se varmasti perusteltu edes jollain asteella.

Ajatusleikki: politiikkapeli

Mietin, että olisi hauska luoda politiikan budjettipeli, jossa olisi todella yksinkertaistettuna vaikkapa 10 vipua, joiden avulla voit allokoida käytössä olevat varat eri alueisiin ja jatkamalla eteenpäin saat näkyviin geneeriset seuraavan päivän uutisotsikot.

Okei, sanotaan, että panostaisin vaikkapa koulutukseen ja nuorten syrjäytymiseen, niin otsikko voisi olla “Hallitus ajaa vanhukset ahtaalle". Jos puolestaan laittaisin paukkuja vanhustenhoitoon ja ulkomaanapuun, voisi otsikko olla “Hallitus ei arvosta koulutusta”. Tämä herättäisi ehkä ihmiset siihen, mihin media kohdentaa huomionsa.

Lineaarisuus

Minkä tahansa asian rakentamisessa kuljetaan yleensä matka pisteestä A (lähtökohta) pisteeseen B (maali). Altistamalla itseään tekemiselle oppii, että matka A:sta B:hen tuo esille aina uusia haasteita ja edellyttää taitavia kompromisseja.

Graafi lineaarisuudesta

Steve Jobs totesi, että idean ja valmiin tuotteen välille mahtuu älytön määrä työtä. Jos ei ole päässyt osalliseksi monimutkaisempiin rakennusprosesseihin, voi helposti luulla matkan A:sta B:hen olevan suora viiva. Että kun on hyvä idea, niin toteutus onkin ihan helppoa. Todellisuudessa syventyminen ideaan tuo esille uusia havaintoja—ja esteitä—joita ei etukäteen voinut aavistaa; ja joita ymmärtämätön ei näe edes jälkikäteen.

Voin kertoa salaisuuden: minkään asian tekeminen hyvin ei ole helppoa, vaikka lopputulos vaikuttaisi yksinkertaiselta. Päinvastoin, juuri yksinkertainen lopputulema on usein suurimman työn tulos.

Holistisuus

Yksinkertaistettuna holismi tarkoittaa kokonaisuutta. Hieman laajemmin avattuna holismilla tarkoitetaan sitä, että kokonaisuuden osien yhteisvaikutuksessa muodostuu enemmän kuin mitä osissa itsessään.

Elämäänsä muuten onnellinen ihminen nukkuu paremmin lattialla kuin stressaantunut oravanpyöräläinen 10.000 euron Hästensisään.

Holistinen ajattelu on vaikeaa. On huomattavasti helpompaa tarkastella ilmiön osaa kuin ymmärtää koko ilmiö. Kun puhumme terveydestä, pureudumme usein yksityiskohtiin kokonaisuuden sijasta. Miksi? Koska se on helpompaa ja muutos tapahtuu aina yksityiskohdissa. Yksityiskohtia muuttamalla muuttaa kuitenkin aina isoa kuvaa. Tullaan käsitykseen kokonaisuudesta.

Voidaan väittää, että jokin on terveellistä, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että terveys kokonaisuutena kohenisi (ainakaan merkittävästi) valitun yksityiskohdan parantamisen myötä, jos muut (isommat) komponentit ovat retuperällä.

Otetaan esimerkiksi ihmiskeho. Terveyteen vaikuttaa sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Nämä kaksi pääaluetta voidaan edelleen jakaa moneen alakohtaan. Nämä alakohdat voidaan edelleen pilkkoa alakohtien alakohtiin. Ja niin edelleen.

Kun kävelet sänkykauppaan, myyjä kertoo sinulle, kuinka laadukas sänky on terveydelle hyväksi. Voi olla totta, ja varmasti onkin, mutta vaikka nukkuisit kultalakanoilla, eivät ne poista esimerkiksi työstä aiheutuvaa stressiä, joka estää nukkumasta hyviä yöunia. Tällöin terveyden kokonaisuuden kohentaminen voi olla järkevää aloittaa muista tekijöistä. Avainasemassa on löytää ns. matalalla riippuvat hedelmät, eli pienimmällä vaivalla tehtävät suurimmat muutokset, paras hyötysuhde (eli tuotto jaettuna vaivalla).

Kun liikutat yhtä palikkaa, muutkin palikat liikkuvat.

Nyt jos panostat paremman unen toivossa uudenkarheaan sänkyyn, mutta samalla muilla osa-alueilla on selkeästi isompia korjattavia muuttujia, heität rahaa kaivoon. Väitän, että elämäänsä muuten onnellinen ihminen nukkuu paremmin lattialla kuin stressaantunut oravanpyöräläinen 10.000 euron Hästensisään.

Kaavio holistisuuden hahmottamisesta

Holistisuuden voi siis mieltää kehykseksi, jonka sisällä on pienempiä kehyksiä. Voit tarkentaa pienemmän kehyksen sisään ja löytää sen sisältä yhä pienempiä kehyksiä ja kokonaisuuksia. Samoin voit loitontaa kuvaa ja ymmärtää, että yksi kokonaisuus on osa muita kokonaisuuksia, jotka yhdessä muodostavat taas uuden kokonaisuuden.

Fiksu näkee metsän, vähemmän fiksu vain puita.

Samaa logiikkaa voi soveltaa esimerkiksi verotukseen. On helppo nostaa esiin yksittäinen muuttuja ja sanoa, että Suomen pitäisi ottaa mallia Viron yritysverotuksesta. Oppeja ja ajatuksia on varmasti hyvä vaihtaa, mutta niinkin monimutkainen kokonaisuus kuin verotus ei yksinkertaisesti ole siirrettävissä kontekstista toiseen ilman, että se aiheuttaisi kokonaisuuden holistisessa viitekehyksessä haasteita.

Kokonaisuuksien nyrkkisääntö: kun liikutat tai muutat yhtä palikkaa, muutkin palikat liikkuvat ja muuttuvat. Ceteris paribus -periaate elää vain teoriassa. Niin kokonaisuudet toimivat. Yksittäisellä kulta-atomilla ei ole muotoa, väriä eikä ulottuvaisuutta, mutta kultahipulla on nuo ominaisuudet.

Kritiikki

Onko sitten niin, että mitään ei saisi kommentoida, koska kaikki on niin vaikeaa ja monimutkaista? Näin ei tietenkään ole. Rakentava arvostelu eli kritiikki kehittää maailmaa. Ihmiset tekevät virheitä ja sitä tapahtuu joka skaalalla. Isoja hankkeita epäonnistuu, koska ihmiset mokaavat. Kerrostaloja sortuu, junia hajoaa, lentokoneita putoaa. Keskustelu ja kritiikki mahdollistavat sen, että yhteiskunta kehittyy.

Kritiikki on usein perusteltua. Kritisoinnissa on olennaista yrittää nähdä kokonaisuus ja vasta sitten keskustella alueista, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Ja ennen kaikkea keskittyä konkretiaan.

Loppusanat

Oliko tämä teksti täydellisen kattava kokonaisuus? No aivan varmasti ei ollut. Olisiko tästä aiheesta voinut kirjoittaa paremmin? Epäilemättä. Tämä oli kuitenkin yksi askel eteenpäin siihen suuntaan, että ymmärrän taas hitusen enemmän. Ja se, oppiminen ja ymmärtäminen, on elämän suola.

Next up

August, 2015

Article

Mun tie tai maantie

Muiden mielipiteellä ei ole merkitystä. Nyt kun sammakko on syljetty ulos, voin rauhassa keskittyä pohtimaan, miksi näin on. Erityisesti mietin sitä, miksi on tärkeää ...

View all articles
Jussi Virtanen

Jussi Virtanen is a passionate designer and founder of Solder, a design and development agency based in Helsinki, Finland.

Contact

Jussi writes and does regular speaking in events. Feel free to contact him on these matters.

jussi@jussivirtanen.fi
+358 40 572 7278