On the Shortness of Life

Life Is Long If You Know How to Use It

Ajattomat viisaudet elämän pituudesta voisivat olla kirjoitettu yhtä hyvin tällä vuosikymmenellä.

Ajan myötä olen alkanut kiinnostua ajattomuudesta: periaatteista ja ajatuksista, jotka ovat kestäneet aikaa. Uskon, että kaikki onnelliseen elämään tarvittavat elementit ovat jo olemassa — ja suurin osa niistä pään sisällä, kuten mm. Viktor Franklin selviytymistarina Auschwitzistä osoittaa. Huomaan kokevani puistatusta, kun kaupallinen maailma tuputtaa ihmisille “uusia” ratkaisuja, vaikka todellisuudessa he kaipaisivat jotain tyystin muuta. Mitä muuta? Vanhoja, hyväksi havaittuja totuuksia elämästä. Ongelma on se, että usein nämä vanhemmat totuudet vaativat rehellisyyttä sekä itseään että ympäristöään kohtaan, ja täten ovat huomattavasti nopeita ratkaisuja (joiden olemassaolo on pääsääntöisesti illuusio) vaikeammin omaksuttavissa ja toteutettavissa. Ihmiset haluavat ostaa helppoutta elämäänsä, vaikka todellisuudessa he tarvitsisivat päinvastaisesti haasteita ja vastoinkäymisiä kasvaakseen.

On the Shortness of Life on kirja, tai oikeastaan kokoelma kirjoituksia näistä ajattomista totuuksista. Teos muodostuu kolmesta eri osasta, jotka jokainen ovat omia kirjoituksiaan, ja jotka tässä teoksessa on nidottu yhteen kokonaisuudeksi.

Seneca (4 BC – AD 65) oli filosofi ja roomalainen stoalaisuuden edustaja, jonka perusajatus oli, että hyve on ainoa asia, jota ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen. Tämä paistaa myös läpi On Shortness of Lifen sivuilta, joilla varsinkin itsensä hemmottelu erinäisillä paheilla esitetään negatiivisessa valossa. Seneca ja muut stoalaiset uskoivat siihen, että tyyni mieli on immuuni ulkoa päin tuleville ongelmille.

Kirjoitusulkoasun perusteella vaikuttaa siltä, että käännös on pidetty autenttisena alkuperäisille kirjoituksille, mikä tuotti välillä hauskoja haasteita: pari tuhatta vuotta vanha kieli vaati tavallista enemmän sanakirjan hyödyntämistä.

Ilahduttavinta Senecan tekstissä on sen sisällön ajattomuus. Jos unohdetaan kirjan kontekstisidonnaiset osat (esimerkiksi henkilöt, ammatit tai kaupungit yms), On the Shortness of Life olisi voitu kirjoittaa nykypäivänä. Seuraa mielenkiintoinen pohdinta: jos jokin ajatus on kestänyt ihmiskunnan suurinta stressitekijää eli aikaa noin 2000 vuotta, voidaan sen olettaa kestävän vielä seuraavat 2000 vuotta. Eli mitä pidempään jokin idea, teknologia tai ajatus on kestänyt aikaa, sitä pidempään sen voidaan olettaa vielä kestävän. Tätä kutsutaan Lindy-efektiksi.

Jos yritän summata Senecan ajatukset muutamalla ranskalaisella viivalla, mieleen jäivät seuraavat:

…ja varmaan tuhat muuta ajatusta, joita lukiessa tuntui jopa turhauttavalta, että miten ihmiskunta jatkaa polulla, joka johtaa yksilöitä helposti elämään sellaista elämää, jota kuvittelee muiden haluavan sinun elää.

Jos jotain ymmärsin niin sen, että elämässä ei kannata käyttää aikaa sellaisten asioiden tekemiseen, jotka eivät itsestä tunnu oikealta. Jos sydän sanoo jotain, sitä kannattaa kuunnella. Jos puolestaan vastustaa tätä luontaista taipumusta, keholla ja mielellä on tapana kertoa siitä eri muodoissa. Ongelmana on, että näitä kehon oireita ei haluta tai ymmärretä kuunnella, vaan etsitään nopeita ratkaisuja oireisiin pureutumatta itse juurisyyhyn, causa primaan. Siellä juurisyyssä kuin usein odottavat ne oikeat ja usein kipeät vastaukset.

Edellinen Seuraava
Jussi
Virtanen
Menu

Hei! Katsasta ilmainen verkkokurssini käyttöliittymäsuunnittelusta.

Tutustu →