Tarinan valta

Kertomus luolamiehen paluusta

Tarinat ovat olleet olennainen osa ihmisyyttä, ja nykymaailmassa niiden kriittinen tulkitseminen on oma taitonsa, joka on hyvä oppia varhain.

Nostaisin medialukutaidon yhdeksi nopean tiedon leviämisen aikakauden tärkeimmistä taidoista. Kyky erottaa mielipiteet faktoista ja ymmärtää, että tiedotusvälineet antavat aina johonkin suuntaan vinoutuneen kuvan—tarkoituksella tai ei. Näin ollen uskallan todeta, että Tarinan valta on juuri se kirja, joka jää lukematta niiltä, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Seitsemään pääosaan jakautuva Tarinan valta lähtee liikkeelle tarinan rakenteesta: mikä on tarina? Miksi tarinat ovat tärkeitä? Mitä muotoja tarina voi saada? Mikä tekee tarinasta hyvän? Juuri kun lukija on saanut kiinni tarinan perusteista, hypätään median leirinuotiolle. Mediaa käsitellään näyttämöä hahmoineen, joille improteatterin tapaan yleisö antaa roolit. Jos näyttelijä ei ole uskollinen roolilleen, tulee hän lynkatuksi.

Otetaan esimerkiksi kevään Axl Smithin salakuvauskohu, jossa yleisö luovuttu pahiksen viitan nopeasti Axlin harteille. Tilanne on tyypillinen, ja tällöin ainoa oikea tie on hyväksyä oma virhe ja hyväksyä annettu rooli mukisematta:

“Hyvänä esimerkkinä ovat median säännöllisesti toteuttamat lynkkausoperaatiot. … Miten on toimittava jos joutuu median tuomioistuimeen? Pääsääntö on yksinkertainen. Tunnusta. Myönnä. Tunnusta ja myönnä kaikki se, mitä sinusta väitetään ja mikä on totta. … Ole syvästi järkyttynyt omasta kunniattomuudestasi. Näyttele roolisi urhoollisesti loppuun saakka. Älä missään tapauksessa puolustaudu äläkä selittele. Se on pahinta, koska se on tyylitöntä. Eikä se tule onnistumaan.”

Väittäessään videoita vain ja ainoastaan turvallisuustekijöiksi Axl tuli ilmeisesti peitelleeksi totuutta, ja tällaisista tilanteista media saa moninkertaisesti vettä myllyynsä.

Mediasta siirrytään politiikkaan ja Obamaan, jonka puheita käydään tarkasti läpi. Huomionarvoista on, että hyvän puhujan ei tarvitse välttämättä tarjota konkreettisia ratkaisuja, vaan lumota yleisönsä ja vakuuttaa se siitä, että puhuja on hyvä ihminen. Käytännön toimenpiteet tapahtuvat tämän politiikkafasadin taustalla, ja kansalaisen on itsensä takia parempi olla niistä epätietoinen.

Tarinan valta olisi hyvä kirja peruskoulun medialukutaidon oppikirjaksi. Uskoisin, että ujuttamalla kirjan oppeja kaikilla kansalaisille oltaisiin ainakin piirun verran lähempänä sitä, että ymmärrettäisiin ympärillä olevan tiedon olevan monimuotoista ja monimutkaista—ja että tarinan hyvän taakse voidaan verhoilla monenlaista.

...tai selaa aiheittain: artikkeli , kirja-arvostelu tai podcast .

Heräsikö ajatuksia?

Usein blogeissa on kommentointiosio, jossa kävijät pääsevät jakamaan ajatuksiaan muille lukijoille. Olen jättänyt kommentointimahdollisuuden tarkoituksella pois seuraavista syistä:

  1. Jos blogi on kävijämääriltään maltillinen (kuten tämä), kommentointiosiot ovat usein tyhjiä.
  2. Kommentit ovat harvemmin pitkän ajatustyön tuloksia, vaan enemmänkin nopeita heittoja.
  3. Henkilökohtainen keskustelu on usein antoisampaa.

Kommenttisi ja ajatuksesi ovat minulle tärkeitä. Kannustankin sinua lähestymään minua suoraan ajatuksellasi. Laita sähköpostia minulle. Ne keskustelut, jotka ovat nousseet jostain kirjoituksestani, ovat usein toimineet innostuksena jatkaa kirjoittamista. Kiitos, että jaksatte uskoa ja auttaa.

Jussi Virtanen

Olen suunnittelija, joka on saanut palvella lähes 100 asiakasta, joihin kuuluvat mm. Smartly.io, Nosto, Leadfeeder, Kesko, PwC ja Ruohonjuuri. Aiemmin toimin Venuun brändivastaavana.

Perustamani suunnittelutoimisto Solder auttaa asiakkaitaan rakentamaan maailmanluokan palveluita.

Edellinen Seuraava
Jussi
Virtanen
Menu