Tietäjä

Tietäjä vie lukijansa matkalle, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa.

Seuraavat tapahtumat sijoittuivat yhdelle kesäiselle iltapäivälle, ja tavanomaisen kirja-arvostelun sijasta tämä on kertomus siitä, mitä ihmeellistä kirjan lukeminen saikaan aikaiseksi.

Tämä on Tietäjä-trilogian ensimmäinen osa. Lue myös osa 2 Tietäjän silmin ja osa 3 Tietäjän kylä.

Olin lähtenyt ulos kävelemään, kauppareissulle. Matkalla muistin, että ystäväni oli suositellut minulle erästä kirjaa, jonka painos oli loppu, mutta jonka olin katsonut löytyvän läheisestä antikvariaatista. Pakkasin ostokseni tiskillä kassiin, kiitin ystävällistä myyjää ja suuntasin antikvariaattiin.

Antikvariaatin tiskillä oli ruotsia puhuva mies, joka kaipasi jotain kirjaa. Myyjä etsi sitä vimmatusti naama tietokoneen ruutuun liimattuna. Vuoroani odotellessani kiertelin kirjahyllyjä, ihastellen isoa valikoimaa mitä ihmeellisimpiä teoksia. Valtavat, kattoon ulottuvat hyllyt olivat loputtoman korkeat ja tunsin niiden äänettömän viisauden. Kiersin rauhassa vielä muutaman hyllyvälin, kunnes myyjä vapautui ja riensin tiskille.

Katsekontaktin saatuani kysyin myyjältä, löytyisikö heiltä Tommy Hellstenin Tietäjä-teosta. Myyjän pahaenteiseksi tulkittava sisäänpäin suuntautunut hengitys katkesi nopeasti, kun takana ollut myymäläapulainen sanoi nopeasti “hetkinen” ja livahti vasemmalla olevan hyllyvälikön taakse. Hän pujahti ison kirjaseinämän luokse, minulta näkymättömiin. Jäin hetkeksi hämilleni tietokonettaan taas miettivän myyjän ja hyllyn taakse kadonneen apulaisen välimaastoon, mutta pian apulainen palasi jo kirja kädessään. Iloksemme kirja oli oikea, ja ostin sen.

Alunperin olin aikonut mennä takaisin kotiin, mutta koska kesä oli niin lämmin, että sisällä oli tuskaisen kuuma olla, päätin jäädä lähipuistoon. Avaan juuri ostamani kirjan, Tietäjän, jonka sivut olivat uudenveroiset. Olikohan kukaan edes lukenut tätä aiemmin?

Muistin kirjaa suositelleen ystäväni kertomuksesta, että kyseessä olisi Tommy Hellstenin ja jonkun toisen henkilön välinen tarina, kuulemma hyvin omaperäinen. Jotain, mitä olisi vaikea selittää ilman, että itse lukee teosta.

Tietäjä tosiaan on omaperäinen. Hellsten saa yllättäen kirjeen tuntemattomalta henkilöltä, joka haluaa, että Hellsten kirjoittaa hänen ajatuksistaan kirjan. Oudolta tuntuva lähtökohta kiinnostaa, sanoisin että jopa tempaisee mukaansa, joten jatkan lukemista.

Tietäjä vie lukijan matkalle ihmiskunnan ytimistä olennaisimpaan, rakkauteen. Tällä matkalla pysähdytään miettimään nykymaailman kiirettä, ajan käsitettä, häpeää ja sitä, miten häpeästä voi vapautua ottamalla vastaan sen rakkauden, joka on jo olemassa. Meissä kaikissa, kaikkialla.

Kun olen lukenut noin kolmanneksen kirjasta, lähden kotiin syömään. Kotona totean rakkaalleni, että minun täytyy lähteä heti ruoan jälkeen takaisin puistoon. En hetkeen ole kokenut näin suurta paloa mitään tekstiä kohtaan. Rakkaani, omassa viisaudessaan, ymmärtää tarpeeni täysin ja kehottaa, että teen juuri näin. Ruokailen ajatuksissani, pakkaan kirjan kassiini ja palaan puistoon.

Puistossa hyppään takaisin tarinan lumoihin. Tämä tuntematon henkilö, jota kutsutaan Einariksi, järjestää Hellstenille ennenkokemattomia kohtaamisia, tilanteita ja keskusteluita. Niiden kautta Einarin elämänviisaus muodostuu sanoiksi, niistä lauseiksi ja niistä sivuiksi, joita taukoamatta käännän, kaiken muun ympärilläni unohtaen.

Hyvät asiat, Einari kertoo, tapahtuvat itsestään. Ne ilmenevät meille muodossa tai toisessa, ja me toteutamme niitä. Joku voisi kutsua tätä flow-tilaksi, mutta Einari ei käytä tällaisia termejä. Hän puhuu hengellisemmin, ajattomammin ja selkokielisemmin. Hän puhuu jopa niin selkokielisesti, että sekä Hellsten että lukija hämmentyy sanoman vahvuudesta.

Voiko tosiaan olla, että elämän tärkeimmät asiat ovat yksinkertaisia, jos niille uskaltaa antautua? Kyllä, Einari vastaa.

Tarina vie häpeän äärelle ja siihen, miten se ohjaa kaikkea tekemistämme. Miten jo pienestä asti meidät opetetaan olemaan osa joukkoa, olla nostamatta itseään esille. Meille kerrotaan, miten omasta erinomaisuudesta ei saa nauttia, eikä sitä ole soveliasta näyttää.

Omalla esimerkillään Einari kannustaa ihmisiä tuomaan omaa erinomaisuuttaan esille. Ei puheissa, teoissa. Einari tietää, että esimerkissä on voimaa. Einari on Tietäjä.

Einari näyttää omaa erinomaista esimerkkiään täysin ilman häpeän tunteita. Hellstenillä on haasteita olla lokeroimatta Einaria hulluksi, ja kieltämättä lukija kokee saman. Kun tarina etenee, tilanne kääntyy lopulta päinvastoin ja tarjoaa oivallisen hetken miettiä omaa näkökantaa uudestaan.

Kun rakastaa itseään, ei ole riippuvainen siitä, mitä muut ajattelevat. Sillä, mitä muut ajattelevat, ei ole oikeastaan mitään väliä. Kuulostaa tutulta ja järkevältä, mutta toteuttaminen on vaikeaa, koska olemme vieraantuneet koko ajatuksesta.

Emme uskalla tehdä sitä, mikä on oikein, koska pelkäämme erottuvamme joukosta. Asettamalla itsemme heikkoon asemaan, alttiiksi häpeälle, pelkäämme, mitä muut ajattelevat meistä. Pelkäämme tulevamme nähdyksi juuri sellaisena kuin olemme. Suojataksemme omaa luonnollista heikkouttamme rakennamme muureja, joiden tehtävä on pitää tunkeilijat, kanssaihmiset, loitolla.

Rakkaus on harvoin osana arkisia kohtaamisiamme. Käydessämme lääkärin vastaanotolla meille ei tarjota kahvia ja kysytä, että mitä kuuluu. Eivätkä lääkärit liioin soita muutaman päivän päästä perään ja kysele, onko vointi kohentunut. Tätä rakkaudettomuutta emme osaa edes kyseenalaistaa, mutta Tietäjä tuo sen niin räikeästi esille, että se onnistuu sekä naurattamaan että koskettamaan.

Huomaan pohtivani häpeää. Miten se näkyy omassa elämässäni? Kuinka paljon jätänkään tekemättä asioita, jotka tuntuisivat oikealta, mutta häpeäni muurit tuntuvat liian vahvoilta rikottaviksi?

Käännän kirjan viimeisen sivun ja hymyilen itsekseni tarinalle. Samalla herään ympäristööni. Hetkeä aiemmin olin sattunut kuulemaan takanani istuvan kahden naisen keskustelun tupakantumpeista. Toinen naisista puhui ihanaan sävyyn siitä, miten yrittää aina poimia polttamiensa tupakkojen tumpit esimerkiksi puistoillan päätteeksi, mutta että välillä hän luistaa tästä tavasta. Ja tästä luistamisesta hän potee huonoa omatuntoa. Naisen äänensävystä ilmeni lämmin, välittävä ja rakastava ihmisyys, jonka saatoin kuulla vain siinä tilassa, johon Tietäjä oli minut saattanut.

Mietin hetken, mikä tuntuisi oikealta. Juuri tässä, ja juuri nyt. Haluaisin jotenkin osoittaa tälle tupakantumpin kerääjälle, että arvostan hänen asennettaan. Ajatus alkaa muodostua sisälläni, ja samalla häpeä alkaa puristaa alavatsaani niin, että en voi olla huomaamatta sitä. Nopeasti se käy kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi, sellaiset vaihdoehdot, joissa joutuisin sen, häpeän, kohteeksi.

Nousen ylös, kerään tavarani ja katson ympärilleni. Puisto on täynnä ihmisiä. Täynnä keskusteluja, iloa, riemua ja tunnetta. Katson nyt taakseni, ja näen tumppikaksikon. He istuvat iloisen näköisinä, uppoutuneena keskusteluun jostain, jota en enää kuule.

Olen tehnyt jo päätökseni. Kävelen heidän luokseen. He istuvat, ja menen kyykkyyn heidän eteensä, pienenä eleenä samalla tasolla olemisesta. Jalat ja sanat tärisevät, kun aloitan keskustelun.

– Moikka, satuin kuulemaan, kun juttelitte tupakantumpeista ja niiden keräämisestä. Se kuulosti todella herttaiselta ja sympaattiselta. Halusin vain tulla sanomaan, että teidän keskustelusta välittyi lämpöä.

– Voi että, ihana että tulit sanomaan. Siis oikeasti.

Kaksikko vaikuttaa vilpittömän iloiselta saapumisestani. Molemmat katsovat nyt minua.

– Ja pahoittelut, että kuuntelin teidän keskustelua. Satuin vain olemaan tuossa lähellä ja kuulemaan sen.

– Ei siis todellakaan mitään, aivan ihana että tulit sanomaan. Niin harvoin kukaan kuuntelee, ja varsinkaan tulee kertomaan noin ihanan asian.

Mietin mielessäni, miten jo näin pienellä eleellä voi ilahduttaa ihmisiä. Pelkällä kuuntelemisella ja pienellä keskustelunavauksella. Minulla on kuitenkin vielä muutakin mielessä, ja jatkan keskustelua.

– Kiitos itsellenne. Olen itse asiassa istunut tässä puistossa koko iltapäivän ja melkein yhdeltä istumalta lukenut tämän kirjan tällaiselta kirjailijalta kuin Tommy Hellsten. En tiedä onko hän teille tuttu?

Muminasta päätellen Tommy Hellsten ei ole tumppinaisille tuttu.

– Minulle tuli olo, että meidän maailmasta on tullut paikka, jossa rakkaudellisuus on häviämässä. Ja se ei ole kiva asia.

Tunnen positiivisen jännityksen nousevan, ja jatkan.

– Siksi ajattelin, että haluan antaa tämän kirjan teille. Kiitoksena siitä lämmöstä, joka teistä välittyi.

Ojennan Tietäjän näiden kahden silminnähden ilostuneen ja ilahtuneen naisen välimaastoon, haluan osoittaa sen molemmille. Toinen naisista ottaa kirjan ja ojentaa sen kaverilleen, joka puhui tumppien keräämisestä, päättelen. Samalla hän kehuu ystäväänsä maailman ihanimmaksi, että hän on ansainnut tämän kirjan. Aistin tilanteen lämmön, ja teen vielä yhden ehdotuksen.

– Olisiko mahdoton ajatus, että halaisimme?

Kuin salamana molemmat nousevat ylös, aivan kuin he olisivat odottaneet tätä, ja halaamme toisiamme. Kirjan kaverilleen ojentanut nainen vaikuttaa erityisen liikuttuneelta.

– Mulla tulee ihan kylmät väreet, siis kiitos todella paljon. Aivan ihanaa.

Olen itsekin liikuttunut.

– Kun luette kirjan, ymmärrätte varmasti, miksi halusin tulla juttelemaan teille.

Kaksikko nyökkää, keskustelu päättyy ja olemme hetken hiljaa. Halauksemme kestää tuntemattomille ihmisille epätyypillisen pitkään. Tunnemme toisemme, vaikka olemme tuntemattomia toisillemme. Katsomme kaikki kolme vuorollamme toisiamme silmiin, juuri sillä lämmöllä, jolla kaikki tuntemattomat voivat halutessaan toisiaan katsoa. Ja juuri sillä valtavalla rakkaudella, jonka tässä tilanteessa, kaikissa tilanteissa, ansaitsemme.

Halauksen päätyttyä toivotan hyvää kesän jatkoa ja käännyn pois. Kävelen aurinkoisen puiston välistä kulkevaa asvalttikaistaletta alas ja kyynel nousee silmäkulmaani. Ensimmäinen ajatukseni on laittaa aurinkolasit silmille, että kukaan ei huomaisi liikuttumistani. Päätän kuitenkin olla tekemättä niin. Mitä sitten, jos joku huomasikin liikutukseni? En anna häpeän ottaa sitä tilaa, jonka se niin helposti aina itselleen ottaa.

Voisi ajatella, että se, mitä juuri tapahtui ei ollut mitenkään erityistä tai tärkeää. Näin voisi ajatella silloin, kun ei ole vielä oppinut tietämään, että elämä on tässä ja nyt, näissä pienissä hetkissä, kaikissa hetkissä.

Miten helposti voimmekin tehdä jokaisesta hetkestä merkityksellisen. Muistan tämän kohtaamisen varmasti lopun elämäni, ja uskon, että myös tumppikaksikolle tästä tilanteesta muodostui kokemus, jonka he muistavat lämmöllä vielä vuosien päästä.

Kuinka usein kävelemme elämän ihmeellisyyden ohi vain sen takia, että emme ole oppineet näkemään elämää nykyhetkessä, unohtaen kaikki aikataulut, suorituspaineet ja vaatimukset?

Palaan ajatuksistani puistoon ja siihen, että jalkani tärisevät. Katson ihmisiä, aurinkoa, sen laskua, luontoa ja kesäiltaa, jonka ilmassa pörräävät miljoonat ötökät.

Annan kaiken rakkauden virrata sisääni ja pitkästä aikaa otan sen häpeilemättä vastaan. Tuntuu hyvältä, tuntuu oikealta.

Tietäjä todella tiesi, mistä puhui.

Tämä oli Tietäjä-trilogian ensimmäinen osa. Lue myös osa 2 Tietäjän silmin ja osa 3 Tietäjän kylä.

...tai selaa aiheittain: artikkeli , kirja-arvostelu tai podcast .

Heräsikö ajatuksia?

Usein blogeissa on kommentointiosio, jossa kävijät pääsevät jakamaan ajatuksiaan muille lukijoille. Olen jättänyt kommentointimahdollisuuden tarkoituksella pois seuraavista syistä:

  1. Jos blogi on kävijämääriltään maltillinen (kuten tämä), kommentointiosiot ovat usein tyhjiä.
  2. Kommentit ovat harvemmin pitkän ajatustyön tuloksia, vaan enemmänkin nopeita heittoja.
  3. Henkilökohtainen keskustelu on usein antoisampaa.

Kommenttisi ja ajatuksesi ovat minulle tärkeitä. Kannustankin sinua lähestymään minua suoraan ajatuksellasi. Laita sähköpostia minulle. Ne keskustelut, jotka ovat nousseet jostain kirjoituksestani, ovat usein toimineet innostuksena jatkaa kirjoittamista. Kiitos, että jaksatte uskoa ja osallistua.

Jussi Virtanen

Olen suunnittelija, joka on saanut palvella lähes 100 asiakasta, joihin kuuluvat mm. Smartly.io, Nosto, Leadfeeder, Kesko, PwC ja Ruohonjuuri. Aiemmin toimin Venuun brändivastaavana.

Perustamani suunnittelutoimisto Solder auttaa asiakkaitaan rakentamaan maailmanluokan palveluita.

Edellinen Seuraava
Jussi
Virtanen
Menu